27.11.06

Säädös kebab-ravintoloiden sisustamisesta


Turkin elintarvikeviraston säädös- ja ohjekokoelma, luku 5, § 3
Laatija: Elintarvikeviraston päälihanleikkaaja Kemal Azim Väkeväszin (kuvassa oik. (vasemmalla kebab))

1. Jokaisen sisustusluokkaan 1 kuuluvan ravintolan tulee pitää ympärivuotisesti jouluvaloja seinillä, näyteikkunassa tai muussa selkeästi havaittavassa paikassa. Valojen on oltava välkkyvät, mielellään myös eri väriset. Valoista on oltava pimeänä vähintään 15 %. Valokaapelia käytettäessä riittää 12 cm pimeä osuus yhtä valaisevaa metriä kohden.

2. Seinät on koristeltava valotaustaisilla vesiputoustauluilla. Määrää ei ole rajoitettu muutoin, kunhan se ylittää kolme (3) kappaletta. Valotauluihin pätee sama 15 % toimimattomuussääntö. Vesiputousaiheen lisäksi voidaan tietyissä poikkeustapauksissa käyttää muitakin turkkilaisittan kansallisromanttisia aiheita.

3. Koristeina suositellaan käytettäväksi muovisia kasveja, etenkin köynnöskasveja. Kasvit ja jouluvalot on useimmiten syytä yhdistää. Koristeina voi olla käytännössä mitä tahansa esineitä, mutta koristeita hankittaessa on huomioitava preferenssijärjestys; 1. muovi 2. muut materiaalit.

4. Tiskin yläpuolella oleva ruokalista tulee olla Turkin valtion hyväksymä Coca Cola -standardoitu taulu. Mikäli standarditaulu taulu sisältää tuotteita, jotka eivät kuulu ravintolan tarjontaan, on taulua silti käytettävä.

5. Ruokailuvälineiden on koostuttava mahdollisimman heterogeenisestä valikoimasta, kuitenkin niin, että ottimet on valmistettu markkinoiden ohuimmasta pellistä. Lautasten teemana on oltava jokin muu kuin kebab, esimerkiksi suosittu pasta & pizza -teema. (Joka muuten on myös Kiinalaiseten ravintoloiden ohjesäännön mukaista. toim. huom.)

6. lisäpykälä. Ravintolan henkilökuntaa on oltava läsnä asiakastilanteesta riippumatta vähintään kolme (3) henkilöä jokaista työtätekevää henkilöä kohden. Heidän tehtäviinsä voidaan sisällyttää mm. tupakointi ravintolan oven ulkopuolella, kahvin juonti ravintolan asiakaspaikoilla tai käsien levittey keittiön puolella.

Älä kadota vauvaasi!


Kaikki jotka ovat nähneet ihan uusia ihmisiä, joita vauvoiksi kusutaan, tietävät että ne ovat todella pieniä. Näin on aivan liian helppoa kadottaa oma vauva. Ongelma ei edes katoa vauvan koon kasvaessa, koska tällöin vauvasta tulee huomattavasti mobiloidumpi.

Tässä on siis muutamia vinkkejä uusille vanhemmille, miten estää ikävä vauvan kadottaminen.

Kännykkä-, avain- tai USB-muistitikkuratkaisu:
Vauva laitetaan roikkumaan jonkinlaisen narun päähän ja naru pujotetaan oman kaulan ympäri. Näin vauva pysyy mukavasti mukana koko päivän ajan.

Soitto-ominaisuus:
Kännykkä on yksi helpoiten kadetettavista, mutta myös löydettävistä esineistä, soitto-ominaisuuden vuoksi. Näin olisi viisasta varustaa myös oma vauva tällaisella ominaisuudella. Heti kun vauva on taas kadetettu, voi ottaa matkapuelimen taskusta, soittaa vauvaan ja kuunnella missä pirisee.

Kiiltoteippiratkaisu:
Jos vauva on taas päässyt katoamaan pimeänä syysiltana, niin olisi fiksua päällystää vauva kiiltävällä huomioteipillä. Näin kun heilut taskulampun kanssa pimeillä käytävillä niin vauva kiiltää mukavasti ja on näin huomattavasti helpompi löytää.

Lumivyöryvarusteet:
Kun vauva on jälleen kerran kadonnut itseään korkeampaan nietokseen olisi vanhemmilta loisto idea asentaa vauvaan lumivyörypiippari, joka lähettää jonkinlaisia radioaaltoja ja on siis paikannettavissa oikeanlaisella välineistöllä. Näin ei myöskään tarvitse heti ruveta tökkimään nietosta lumivyörysondilla, jolla saattaa aiheuttaa vauvalle ikävää tökkimisen-tunneta.

Näillä vinkeillä voisi kuvitella jo pääsevänsä pitkälle vauvan kasvatuksessa. Hyvä tapa olisi myös muistella minne vauvansa on jättänyt tai missä sen on viimeksi nähnyt.

Kiitos ajastanne.

You are not logged in!







Please log in


Username:


Password:


Forgot your password?


Enter your username:





Forgot your username too?


Enter your email address:





Forgot even your own email address?


Well, what the hell do you remember then?





20.11.06

Hanki korea elämä lainalla


Miksei tätä ole aiemmin jo tajuttu? Näppärä kikkailija voi laittaa elämänsä kunnolla risaiseksi toimimalla oikein pankkien kanssa. Tässä pelissä nyt ei vain voi hävitä.

Aloitetaanpa alusta: Marssi pankkiin ja ota asuntolaina, osta asunto ja myy se nopeasti. Asuntoa tarvitaan, koska eihän mikään pankki myönnä 200 000 euron kulutusluottoja. Nyt sinulla on taskussasi mehevä potti, jonka voit hassata vaikka
Bankokin neonvaloin koristelluilla kujilla.

Tässä vaiheessa epäilevä tuomas heristelee jo sormeaan: Ei pankki anna myydä velaksi ostettua taloa. Eihän hätä ole tämän näköinen, vaikket ehtinytkään myymään taloasi (ja matkustamaan Aruballe) pankin huomaamatta. Tässä vaiheessa kuvaan astutetaan sairaalassa henkitoreissaan koriseva isukkisi. Hänhän voi taata lainan, sillä sukanvarressa on mukavat eläkesäästöt. Kun isäsi on taannut lainan, voit laittaa rauhassa ranttaliksi Venezuelalaisella
maatilallasi. Sinun ei tarvitse huolehtia takaisinmaksusta, sillä se lankeaa pian kuolevan isäukkosi harteille. Näppärää, eikö totta! Kysynpä vaan, miksei kukaan ole aiemmin keksinyt ideaa.