28.12.06

Jumalahakuinen juominen lisääntynyt

Tutkimusten mukaan taannoinen alkoholiveron alennus on lisännyt suomalaisten jumalahakuista juomista.Yhä useampi turvautuu jumalaan rentoutuakseen tai paetakseen huolia. Halpa alkoholi on lisännyt etenkin nuorten satunnaista jumalahakuisuutta. "Jumalaa tavoitteleva nuoriso saa nykyisin tarvitsemansa "hengenravinnon" aikaisempaa helpommin", kommentoi alkoholitarkastaja, uskontotieteiden profeetta Anrad Kemppainen Varissuon sosiaalitoimistosta. "Jokaviikonloppuisesta gospelinhoilaamisesta ja sanan julistamisesta kaduilla on tullut nuorille hyväksyttävä ja täysin normaali tapa", Kemppainen jatkaa.

Alkoholin halvan hinnan lisäksi ongelmana tuntuu olevan myös tarjoilun puutteellinen valvonta. Etenkin kirkkojen ehtoollisella on nähty paljon ihmisiä, jotka jo tullessaan ovat jumalan vaikutuksen alaisena. Silti heille tarjoillaan kuten muillekin. Laki kieltää selväsanaisesti tarjoilun jumalan vaikutuksen alaisena oleville ja jumalaisille henkilöille. Kieltoa on kuitenkin vaikea valvoa. "Monet tottuneet uskovaiset osaavat hyvin peittää jumalansa ja sitäpaitsi muutenkin ruuhkaisella alttarilla on vaikeaa ruveta selvittelemään onko kyseessä jumalahakuinen ehtoollisviinin nauttiminen", valittelee Tuomiokirkkopuiston penkiltä tavoitettu arkkipiiska Hannu Pirinen.

Valtioneuvosto onkin ryhtynyt toimiin vähentääkseen jumalahakuista juomista ja ajaakseen suomalaisia uskontotottumuksia keski-eurooppalaisempaan suuntaan. Keinoiksi on esitetty mm. miedompia vaihtoehtoja ehtoollisjuomapöytiin sekä kirkollisveron korotusta.

27.12.06

Hehkutusta Aikakoneesta!

Lataa tämä video Youtubesta.
Sen tarkoitus on toimia taustamusiikkina seuraavalle elämykselle.

Odota, että kappaleesta on kulunut minuutti kaksikymmentä sekuntia(älä siis lue vielä pidemmällä!), laita kunnolla voluumia ja aloita matka "Maailmaelämyksiin".

(Seuraavateksti tulee lukea voimakkaalla ja miltei alati kiihtyvällä äänensävyllä, joka on täynnä suurta tunnetta. Kuvailua tulee ajatella tietynlaisena musiikkivideon tai senkaltaisen selostuksena.)


Laskeudut satojenmetrien korkeudelta kohti vehreää laguunia, jossa kymmentuhatpäinen flamingoparvi ruokailee kaikessa loistossaan. Seuraat katseellasi koko komeutta, kunnes äkkiä koko parvi nousee siivilleen kuin yhteisestä päätöksestä. Näet tämän kaiken kuin hidastetussa elokuvassa. Huomaatkin katselevasi muinaisen karavaanin hidasta taivallusta dyynien harjalla auringonlaskua vasten. Punaisen ja keltaisen sävyt välkkyvät kun karavaani kulkee valtavan auringon editse. Aivan vieressäsi oleva vanha nainen kääntää kasvonsa sinuun ja avaa silmänsä hyvin merkityksellisellä tavalla. Tajuatkin olevasi todistamassa sademetsän kaikkien kukkien yhtäaikaista nopeutettua kukkaanpuhkeamista. Sininset, violetit, kirkkaan punaiset ja kaikiin sateenkaarenväreihin pukeutuneet nuput avautuvat ja nousevat ylpeinä täyteen loistoonsa. Livut tasaisen kirkkaana soljuvan virran yllä ja äkkiä kaikki altasi sukeltaa satoja metrejä alemmas, vaikka sinä jatkat matkaasi edemmäs. Näet allasi valtavan vesiputouksen ja laakson, jonne se laskee. Vesiputouksen kuohujen yllä kirkkaassa sumussa liitelee satoja lintuja hoitaasti kuin unessa. Afrikkalaiset lapsisotilaat istuvat palaneen autonromun päällä ja putsaavat aseitaan kiinnittämäätä sinuun mitään huomiota, kun kuljet heidän ohitse. Sadat, tuhannet, miljoonat päivät ja vuodet näkevät aamunsa ja iltansa saman vuorijonon taustalla kuvastaen maailman pysyvyyttä, mutta toisaalla hauras kukka nuutuu ja osoittaa sinulle luonnon haurauden. Huomaat liiteleväsi albatrossien kanssa kirkkaan meren yllä. Meri on valtava eikä sillä tunnu olevan lainkaan rajoja. Alat nousta korkeammalle ja korkeammalle. Jatkat noususi ja huomaat erottavasi tuttuja piirteitä kaukaisissa rannoissa. Punaisen meren piirteet, Arabian niemimaa, Intia, Aasia kokonaisuudessaan. Huomaat erkaantuvasi plaaneetan painovoimakentästä ja pysähdyt katselemaan maailman hidasta liikettä auringon editse.